http://www.imdb.com/title/tt1023441/
Pukudraama, peukalo ylös
Oli vaikeaa pitää naamaa peruslukemilla, kun tajusin että tämän on ohjannut sama kaveri kuin iki-ihanan Dobermannin. Pikkaisen pettymys toki oli, että elokuva etenee arvokkaan konservatiivisesti eikä muutukaan räävittömäksi postmoderniksi mustaksi komediaksi. Mutta meni se näinkin, hämmästyin itsekin kun pidin lopputuloksesta. Tosin pokka oli pitää vielä vähemmän, kun on katsovinaan “vakavaa” leffaa mutta sen pääparin toisen osapuolen muistaa koko ajan vain verta itkevänä Bond-pahiksena ja toisen ulkonäkö on 1:1 erään aiemman nettideitin kanssa. Propsit siitä että leffassa puhutaan ranskaa ja venäjää, eikä englantia hassulla aksentilla (mille leffan alkukohtaus kuittaileneekin).
Mitenkään erityisen iloinen mieli leffasta ei jää, koska tuhoon tuomitusta rakkaustarinastahan tässä on kyse. Sen sijaan mieleen jää todentuntuisten ja elämänmakuisten näyttelijäsuoritusten ansiosta vahvat muistikuvat Coco Chanelista narsistina, jolle on täysin sama montako tuhottua ihmisrauniota jää jälkeen kunhan hän saa tahtonsa läpi, ja jonka käytöstä lähipiiri koettaa eri tekosyillä selitellä paremmin päin, ja Igor Stravinskysta ressukkana tohvelisankarina jota viedään kuin litran mittaa. Varsinkin loppu on pessimistinen: Igor menettää sekä vaimonsa että rakastajattarensa ja jää yksin murheensa keskelle, mutta Coco on loppuun asti liian ylpeä myöntääkseen koskaan että hänkin oli oikeasti rakastunut, ja kärsii tämän vuoksi itsekin.
Vahvojen näyttelijäsuoritusten lisäksi kuvaus on todella tyylikästä ja onnistunutta (etenkin baletin tapahtumien synkronointi reaalimaailman tapahtumiin hyvä tatsi) ja teemaan sopien musiikkina enimmäkseen käytetty Stravinsky tyylikäs ratkaisu. Pukudraaman asteikolla todella hyvä suoritus.