http://www.imdb.com/title/tt1220634/
Scifi/toiminta, peukalo ylös
Vaikkei minun lisäkseni kukaan muu kehtaakaan myöntää niistä pitävänsä, Resident Evil -leffoilla on selkeästi oma kannattajakuntansa. Osa osalta ne kun keräävät aina vain enemmän katsojia ja tuottoprosenttikin kasvaa joka kerta, ja lopputuloksena aiemmin kolmiosaiseksi aiotusta sarjasta saivat tämän nelosen katsojalukujen myötä vihreää valoa jo viides ja kuudeskin osa. Ja mikäs on katsoessa, kun kyseessä ovat kuitenkin jotakuinkin laadukkaimmat pelielokuvat paria poikkeusta lukuunottamatta. Eihän niillä ole paljoa tekemistä pelien kanssa, lähinnä hahmojen, tapahtumapaikkojen, mörköjen ja ideoiden vapaamuotoista noukkimista, mutta ehkä se on vain hyvä asia. Tähän mennessä sarja on minun mielestäni parantanut osa osalta kuin sika juoksuaan, miten käy nyt?
Ensimmäiseksi hämää alun iso taistelu. Se kun ei ole mikään pikku introkahakka vaan kattaa melkein neljänneksen itse kuvasta. Aivan kuin leffa olisi ollut tarkoitus lopettaa tällä, mutta sitten tähän kului koko budjetti ja loppu piti säveltää lennossa. (Tosin sama ilmiöhän, kuitenkin paljon vähemmän häiritsevänä, vaivasi Erään Trilogian toista osaakin ensi katsomalta, mutta niin vain sitä lopulta pidetään kuitenkin saagan parhaana. Siinä tosin loppuosa elokuvaa pysyy paremmin kasassa ja on suunnitellumman oloinen.) Puoleentoista tuntiin on kuitenkin ängetty juontakin enemmän kuin monet nykyelokuvat saavat tiristettyä kahteen ja puoleen tuntiin. Eikä siinä juonessa hirveämmin aukkojakaan ole, mikäli ei liian tarkkaan kiinnitä huomiota siihen että Losin pilvenpiirtäjät palavat jo viidettä vuotta…
Yllättäen 3D:kään ei sanottavammin häiritse tai tunge silmille. Tosin enimmän aikaa se myös on täysin tarpeeton itsetarkoituksellinen leikittelyväline eikä tuo mitään lisäarvoa, koska kohtauksia joissa Milla syöksyy avonainen kaula-aukko edellä kameraa kohti on vain yksi, ja se naisparin (ei tarvitse kuulua vähemmistöön lukeakseen tämän piiloviestin leffasta, pikemminkin vain olla normaali heteromies ja antaa ajatusten juosta vapaasti) taistelu tasonloppumörköä vastaan märissä t-paidoissa kestää aivan liian lyhyen aikaa. Osasyynä 3D:n ei-ylikorostuneisuuteen paria tehostetta lukuunottamatta lienee se, että tämä on oikeasti filmattu kolmiulotteisena eikä vain jälkituotantovaiheessa laitettu paperinukkeja eri tasoille liioiteltujen CGI-efektien kera (toisin kuin 99% valkokankailla tähän mennessä nähdystä 3D-kuonasta).
Postmoderneissa viittauksissa suorastaan ryvetään. Uusitut zombit muistuttavat kovasti Alieneita, minkä takia niitä varmaankin pitää sitten ryömiä pakoon ahtaissa tunneleissa, Wentworth Miller on taas kerran suljettu syyttömänä vankilaan josta pitää paeta (valitettavasti pakoreitti ei ole tällä kertaa tatuoitu selkään), Matrix Reloadedista on varastettu tulitaistelu kuiluun pudottaessa, pääpahis on ilmetty agentti Smith, ja zombileffassa puolipakollisen Dawn of the Dead –viittauksen lisäksi on mukana referointeja todelliseen vanhan liiton menoonkin: Umbrellan koelaboratorio sekä ei-vapaaehtoisten koehenkilöiden asut ovat silkkaa THX-1138:aa, On the Beachista on napattu Alaskasta kantautuva (tosin täysin eri syistä) valheellinen radiosignaali, ja ei liene tarpeen mainita, mistä trilogiasta on peräisin lattiakuiluun laskeutuva yhden hengen kerrallaan vetävä syväjäädyttämö. Ja kuten miljoonassa kaiju-leffassa, Tokio luonnollisesti tuhoutuu jälleen kerran. Enimmäkseen lainat kuitenkin toimivat, ja houkuttelevat bongailemaan niitä lisää.
Eniten jäi tosin häiritsemään tämä reset-napin painelu: pääpahis Wesker selviää Kelju K. Kojootin tavoin vaikka ydinräjähdyksestäkin (jota sankareiden on luonnollisesti juostava kipin kapin katsomaan paljain silmin), Alicen pitäisi menettää ylivertaiset kykynsä alkulopputaistelun päätteeksi, mutta se ei hämäävästi vaikuta taistelutaitoihin tai vahingonkestoon pätkääkään vaan näkyy lähinnä paranormaalien kykyjen katoamisena – kunnes lopussa niidenkin taas vihjataan palaavan.
No, ei pitäisi valittaa, sillä leffa on genressään hyvä, viihdyttää koko kestonsa ajan, splättäystä on tarjolla riittävästi, toiminnasta saa pääosin jopa selvää, ja soundtrack on harvinaisen munakas. Parempi kuin kolmonen? Ehkä.
Jatkoa odotellessa.
PS. Lopputekstien keskellä tuleva piilocameo hämännee, jos ei lue niitä edeltäviä lopputekstejä todella tarkkaan. Sienna Miller esittää edelleen nyttemmin Umbrellan abduktoimaa ja aivopesulaittella varustamaa Jill Valentinea, mutta täysin eri kostyymillä (loogista, aikaa kulunut leffan sisäisessä maailmassa viisi vuotta) ja hiustyylillä (lyhyt tumma tukka vaihtunut pitkään vaaleaan), koska nyt halutaan että nimenomaan uusinta Ressua pelaavat tunnistaisivat daamin (pelisarjan kolmosta tai leffasarjan kakkosta muistelevien sijaan).